Koko maailma

Star Wars hotellit – näissä puitteissa yöpyisi jedikin

Kauan sitten, ei-niin-kaukaisessa galaksissa George Lucas loi eeppisen elokuvasarjan, joka on innoittanut ja kiehtonut useita sukupolvia innokkaita jedioppilaita.

Tähtien sota -fanit ovatkin joutuneet oppimaan kuluvan kymmenen vuoden aikana jedimestareillekin tärkeän luonteenpiirteen, kärsivällisyyden, sillä 16. joulukuuta ensi-iltaan vihdoin tullutta seitsemättä episodia odotettiin 10 vuotta.

Juhlistaaksemme odotetun elokuvan ensi-iltaa, keräsimme listan futuristisista ja avaruudellisista hotelleista, jotka innoittavat fanit vauvasta vaariin unelmoimaan taas valomiekkataisteluista ja hypergalaktisista yhteenotoista. Hotelleissa voit saada palvelua ihan oikeilta roboteilta kuten C-3PO:lta konsanaan, yöpyä futuristissa huoneissa tai kokea Luken tavoin aavikon kuumuuden. Tässä ovat oman galaksimme jännittävimmät Star Wars hotellit!

Avaruusalusmaista tunnelmaa

1/3

Espanjan pääkaupungissa sijaitseva Silken Puerta America on 19 taiteilijan ja arkkitehdin sielunmaiseman tuotos. Hotellin kaksitoista kerrosta kantavat jokainen omaa teemaansa. Ensimmäisen kerroksen suunnittelijan Zaha Hadidin ideoiman Space Club -huoneen muodot ja valaistus tuovat mieleen Tähtien sodan alukset, kuten Uusi toivo -elokuvan Prinsessa Leian kuljetusaluksen. Saman kerroksen tummemmat huoneet ovat kuin mukavampia versioita Leian sellistä Kuolemantähdellä, kun taas Marc Newsonin kerroksen käytävät muistuttavat Coruscantin hallintorakennusten punaisista seinistä.

 

Hotel Puerta América

Huippuarvostelut
Madrid
8.7 Loistava (1994 arvostelua)

Vieraile Hothin planeetalla

1/2

Joka vuosi uudestaan lumesta ja jäästä rakennettava asuttava taideteos, Icehotel, palvelee talvea rakastavia vierailijoitaan Ruotsin Jukkasjärvellä, noin 200 kilometriä napapiiriltä pohjoiseen. Lumen ja jään keskellä yöpyessään todellinen Star Wars -fani voikin unelmoida olevansa osa kapinallisten joukkoa jääplaneetta Hothilla, kuten Imperiumin vastaisku -elokuvassa. Hotelli jopa järjestää selviytymis- ja hiihtokursseja, jotka olisivat olleet hyödyksi myös Luke Skywalkerille hänen joutuessaan pulaan lumimyrskyssä. Kurssin jälkeen voi varmoin ottein hypätä Tauntaunin selkään ja suunnata tuiskuun!

Icehotel

Huippuarvostelut
Jukkasjärvi
8.9 Loistava (1265 arvostelua)

Unelmoi toisista galakseista

Hotelli Aire de Bardenasta voisi kutsua melkein kangastukseksi, niin eteerisesti se sopii ympäristöönsä keskelle rauhallista Bardenas Reales -kansallispuistoa. Hotelli onkin voittanut useita palkintoja arkkitehtuuristaan ja sisustuksestaan. Vieras voi nauttia aavikon rauhasta, auringonnousun kauneudesta ja kirkkaana loistavasta kuusta. Hotellin minimaalisiksi suunnitellut kuutiorakennelmat tarjoavat hiljaisen majapaikan. Täällä on helppo jäädä tuijottelemaan aavikon kirkasta tähtitaivasta ja unelmoimaan seikkailuista toisissa galakseissa, aivan kuten Lukekin unelmoi kahden auringon laskiessa Tatooinen aavikolla Uusi toivo -elokuvan ikonisessa kohtauksessa.

Hotel Aire de Bardenas

Huippuarvostelut
Tudela
9.2 Loistava (164 arvostelua)

Linnunrataa tutkimassa

1/2

Valokuvaaja Michel Najjarin mielikuvituksesta syntynyt Space Suite -sviitti hotelli Kameha Grand Zürichissä tarjoaa yöpyjälleen seikkailun avaruudessa Tellukselta poistumatta. Sviitissä voi todella kokea olevansa avaruudessa, sillä sisustukseen kuuluvat esimerkiksi painovoimaa uhmaava sänky, avaruusrakettien inspiroima valaistus, Hubble-avaruusteleskoopin ottamilla kuvilla vuoratut lattia ja katto, sekä teemaan sopivaa kirjallisuutta, musiikkia ja elokuvia. Kameha Grand Zürich tarjoaakin vierailleen upeaa designia huoneista aina hotellin ravintolaan saakka. Myös hotellin kylpylän tähtitaivaskatto ja ylellinen tunnelma sopisivat korkeimmallekin Naboon kuninkaalliselle.

Kameha Grand Zürich

Opfikon
8.4 Erittäin hyvä (1057 arvostelua)

Yövy kuin jedi

Jediritarikunta tunnetaan Star Wars -elokuvissa Voiman hallitsijoina, vanhan Tasavallan turvaajina, jotka taistelevat pimeää puolta vastaan. Jedien filosofiaan kuuluu vahvasti askeettinen elämä. Jedien ei kuulu omistaa muuta kuin valosapelinsa ja olla tyytyväisiä vähään. Kiinan Shenzenissä sijaitsevassa Penghengin kapsulihotellissa vierailija voikin kokeilla yöpyä kuin jedi. Tässä avaruusalusmaisessa, futuristisessa hotellissa Tähtien sodan maailma herää eloon. Täällä vierailijaa ei palvele henkilökunta, vaan vastaanotossa ja ravintolassa palvelun hoitavat robotit. Huoneita ei ole, vaan tilaa säästääkseen hotellissa nukutaan kapsuleissa. Jokainen kapsuli on kuitenkin tilaihme, josta löytyy esimerkiksi taulutelevisio ja langaton verkkoyhteys – matkalla välttämättömät välineet Jedineuvoston yhteydenpitoa varten.

Hotel Pengheng Space Capsules

Shenzhen

Kulje Luken jalanjäljissä

1/2

100 kilometrin päässä Tunisia Djerbasta sijaitsee Matmatan berberikylä, joka tunnetaan useista luola-asunnoistaan. Tämän ainutlaatuisen aavikkoympäristön George Lucas valitsi Luke Skywalkerin Tatooine-kodin sijainniksi. Sidi Driss -hotelli toimi kuvauspaikkana Larsin kodin sisäkohtauksille niin uusissa kuin vanhoissakin elokuvissa, ja on ansainnut fanien keskuudessa kunnianimen ”Star Wars -hotelli”. Itse kuvauspaikoissa ei pysty yöpymään, mutta tosifanien on mahdollista ruokailla samassa paikassa kuin elokuvassa. Hotellin huoneet ja ympäristö ovat kaukana Tähtien sodan teknologisesta maailmasta, joten täälläkin voi harjoittaa askeettisuutta kunnon jediritarin tapaan.

Sidi Driss

Matmata
7.6 Hyvä (9 arvostelua)

Nouse alukseen Endorissa

Ruotsalaisessa hotellissa vieras nukkuu puista roikkuvissa hyteissä majesteettisessa Pohjoismaisessa metsässä. Viisi metriä maan yläpuolelle ripustettu UFO-huone luo kontrastin ympäröivän metsän kanssa. Tässä futuristisessa puumajassa voi nukkua jopa 2 aikuista ja 3 lasta. Noin 50 kilometriä napapiiriltä sijaitseva puuhotelli on metsän ympäröimä, joten hotellissa voi kokea olevansa kuin Endorin kuun metsässä! Kannattaa vain varoa suloisia Ewokeja, jotka saattavat kaapata varomattoman matkailijan. Tällöin on syytä olla mukana oma protokolladroidi, kuten C-3PO vaikeuksien välttämiseksi.

Treehotel

Huippuarvostelut
Harads
9.3 Loistava (87 arvostelua)

Star Wars: The Force Awakens sai ensi-iltansa Suomessa 16.12.2015

Olkoon Voima kanssasi!