Näin yhdistät ranta- ja kaupunkiloman – maailman top 6 kaupunkirantaa

Kiperien lomakysymysten klassikko, ranta- vai kaupunkiloma, kirvoitti suomalaisilta vastauksia sosiaalisessa mediassamme

Tällä kertaa rantaloma oli vastaajien suosiossa, mutta myös kaupunkiloma kelpaa matkaajille. Lisäksi monien suosiossa ovat kohteet, joissa voi yhdistää molempien lomien parhaat puolet. Koska me trivago magazineissä uskomme, että valinnanvarassa on vara parempi, keräsimme listan maailman upeimmista kaupunkirannoista. Ranta- ja kaupunkiloma samassa kohteessa onnistuu esimerkiksi näissä huikeissa kohteissa!

South Beach, Miami

Florida lienee suomalaisille tutuin amerikkalainen rantakohde, eikä toki syyttä. Miami Beach on rantalomakohteiden klassikko, jossa yhdistyvät palmut, rento rantaelämä sekä amerikkalaisen kulttuurin kulmakivet. Pilvenpiirtäjät ja televisiosta tutut maisemat takaavat uniikin lomatunnelman. South Beach on rantojen klassikko ja vetää puoleensa rantaleijonien kerman. Mikäli saa tarpeekseen kuvankauniista ihmisistä rannalla, voi onneksi siirtyä seuraamaan heitä kaupungin yöelämään. Veden lämpötila pysyttelee Miamissa vuoden ympäri keskimäärin yli 20 celsiusasteen, joten tämä on varteenotettava lomakohde vuoden ympäri.

Hotellit - Amerikan Yhdysvallat

2824604 Hotellit
Katso hotellit

Waikiki Beach, Honolulu

Seuraava mielenkiintoinen yhdistelmäkohde löytyy sekin Yhdysvalloista, mutta keskeltä Tyyntämerta. Kyseessä on tietenkin Honolulu ja Havaiji. Honolulu on Havaijin pääkaupunki ja lähes 400 000 ihmisen mielenkiintoinen saarikohde. Waikiki on kaupunginosa, josta löytyvät saaren upeimmat rannat. Rantojen ehdoton ykkönen Waikiki Beach tarjoaa vieläpä upean näkymän Diamond Head –kraaterista. Hawaiji on ehkä suomalaisille kaukainen kohde, mutta tarjoaa vertaansa vailla olevaa eksotiikkaa pitkien lentojen uuvuttamalle matkailijalle.

Repulse Bay Beach, Hong Kong

Hong Kong tuskin tulee ensimmäisenä mieleen, mikäli mielii yhdistää ranta- ja kaupunkiloman, mutta tästä sykkivästä suurkaupungista löytyy myös rentouttavia ja upeita rantoja. Hong Kong on yli 7 miljoonan asukkaan kaupunki ja Kiinan erityishallintoalue. Hong Kong muodostuu osittain saarista, ja esimerkiksi Hongkongin saarella sijaitseva Repulse Bay Beach tarjoaa oivan tilaisuuden tehdä lähempää tuttavuutta lempeän Etelä-Kiinan meren kanssa. Hong Kong on kohde, jossa yhdistyvät aasialaisen suurkaupungin huikeat pilvenpiirtäjät sekä rento rantaelämä kauniin valkeilla hiekkarannoilla. Ei yhtään hullumpi vaihtoehto lomailijalle, joka etsii unelmien yhdistelmäkohdetta!

Hotellit - Hong Kong

6685 Hotellit
Katso hotellit

Bondi Beach, Sydney

Sydney on täynnä upeita rantoja, joissa nauttia merestä ja lämmöstä. Bondi Beach on kuitenkin rantojen klassikko, joka tunnetaan ympäri maailmaa. Ranta sijaitsee vain muutaman kymmenen minuutin matkan päässä kaupungin sykkivästä keskustasta. Bondilla voi uida, surffata, ja nauttia Australian paahtavan kuumasta auringosta. Kun saa tarpeekseen hiekasta ja australialaisten surffaajien seuraamisesta, tarjoaa yli 4 miljoonan asukkaan Sydney mielenkiintoista kaupunkipuuhaa.

Hotellit - Australia

295415 Hotellit
Katso hotellit

Clifton Beach, Kapkaupunki

Kapkaupunki on upea noin 3,5 miljoonan asukkaan merenrantakaupunki, jossa on paljon nähtävää kuten Hyväntoivonniemi sekä Robbenin saari, jolla Nelson Mandela kärsi vankeustuomiotaan. Kapkaupunki on täynnä niin kaupunkielämää, vuorimaisemia kuin huikean kauniita rantoja. Clifton Beach on ehkä kaupungin kuuluisin ranta, joka tarjoaa suojaisan paikan nauttia rantaelämästä.

Hotellit - Etelä-Afrikka

119017 Hotellit
Katso hotellit

La Barceloneta, Barcelona

Sokerina pohjalla on oma eurooppalainen ikisuosikkimme Barcelona. Tämä kaupunki on todellinen lomakohteiden legenda, missä kaikki on kohdallaan. Barcelonassa nautit kaupunkitunnelmasta, huikeasta katalonialaisesta ruoasta, lempeästä merituulesta rannalla sekä kulttuurista ja shoppailusta. La Barceloneta on upea välimerellinen ranta, joka tarjoaa paljon ranta-aktiviteettejä sekä lukemattomien baarien ja ravintoloiden palvelut. Tässä kaupungissa onnistuvat kaikki mieleen juolahtavat loma-aktiviteetit ja ehkä parasta kaikessa on se, että tämä on suomalaisittain edullinen lomakohde.

Hotellit sekä ranta- että kaupunkikohteisiin löydät trivagon verkkosivuilta.